perjantai 20. helmikuuta 2009

Unet ♥

Mitä tekisimmekään ilman niitä? Näin ihanan unen pitkästä aikaa.
Olin jossain koulun ruokalassa. Aluksi oli vain hirveä tungos koska ruuaksi oli pinaattilettuja mutta sitten tungoksen seasta ilmaantu melkein koko yläasteen porukka! Kaikki vanhat luokkalaiset paitsi tietenkin ne kolme tyttöä, joita en kyllä ole kaivannutkaan.. Oli siellä kanssa paras lapsuuden kaverini Jokelasta. Jälleennäkemisen riemu oli suuri koska suurin osa ei ollut nähnyt toisiaan sitten päättäjäisten. Kaikki vaan hyppivät ja huusivat eivätkä enää välittäneet ruokailuun ehtimisestä. Kaikki jätkätkin olivat fiiliksissä mukana ja koko porukalla oli hyvä henki. Sitten he katosivat kuka minnekin.. letut oli loppu eikä hilloakaan ollut enää jäljellä. Ruokalan jonossa oli vain enää minä ja joku rillipää mies, joka valitti kaikesta mahdollisesta.. Haarukatkin olivat hänestä ihan kamalia..

Kielisikö uni siitä että olisi jo aika ottaa yhteyttä porukkaan sen sijaan että vain uikuttaisi niitten perään? Ei sillä että en olisi ollut yhteydessä mutta en kyllä tiedä missä osa on nykyään.. Eikä auta valittaa ja sanoo mutku mutku mutku.. sitä aikaakin on vain jostain hankittava sosiaalista elämää varten. Ei tää opiston asuntolassa eläminen riitä semmosen aukon kuin ystävien puuttumisen korvaamiseen.. Siis kylhän täällä on kavereita mutta ne pidemmän ajan takaa olevat ystävät puuttuu..

Mut nyt pitää lähtee ratsastaa Ekulilla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi toki :)
Valitse [Nimi/URL-osoite] niin voit jättää kommentin omalla nimelläsi.