lauantai 17. huhtikuuta 2010

Sekamelska turvepölyn ympäröimänä

Eilen tultiin lounaalta ottamaan hevosia sisälle tarhasta. Täällä yksi on portilla, joku avaa karsinoiden ovia ja joku vahtii tallin ovilla ja huutaa ketä on tulossa sisään. Oikeastaan todella kätevää, menisi ikuisuus jos niitä joutuisi yksitellen tarhaamaan. Viikko sittenhän mä onnistuin jäämään Poolan alle kun se ei mennytkään karsinaan vaan kääntyi Noituvan hätyyttämänä kannoillaan ja syöksyi ulos tallista. Suoraan pahaa aavistamattoman opiskelijan päälle, joka kaatui seurauksena mutaan nähden kauhistuneen Heibun ilmeen oven suussa. Ehdin nousta juuri ylös ja väistää kun Poola juoksi takaisin talliin. Oikea jalka vieläkin tuosta kipeä..

Mutta eilen oli pientä säätämistä kun otettiin samoja kantavia tammoja sisälle. Yksi taas portilla ja yksi ovilla ja kaksi käytävällä. "Ilmeri! Ei ei se sittenkään tuu! Noituva! No ei sekään tuu! Alleri! Nyt tulee kans Ilmeri!" huutaa Marika ovilla. Kappas vaan kukaan ei ollut huomannut että vastakkaisen käytävän ovet oli unohtuneet auki ennen kuin hevoset älysivät sen ja tottakai Alleri ja Ilmeri lähti väärälle käytävälle juoksemaan. Marika ja minä lähdetään perään ja huudellaan niiden perään. Samalla kun niitä metsästettiin tajusin et kahen tyhjän karsinan ovet oli auki ja toivoin että seikkailijat älyäisivät mennä eri karsinoihin mutta ei. Eikös Ilmerin pitänytkin änkeä itsensä samaan, kahdelle hevoselle liian pieneen karsinaan rauhaa rakastavan Allerin kanssa! Kuivunut turve pöllähti ilmaan kun Ilmeri rupesi haastamaan riitaa Allerin kanssa. Saatiin onneksi nopeasti tammat eroon toisistaan ja ajoin edelleen vapaana olevaa Ilmeriä kohti oikeaa käytävää ja oikeaa karsinaa. Onneksi kummastakaan ei löytynyt reikiä! Toivottavasti varsatkin on kunnossa siellä valtavan mahan sisällä..
Alleri oli kyllä melko järkyttynyt tapahtuneesta.

Toinen järkytys oli kun kuultiin mikä nimi varsalle meinataan antaa. HIPPOLOGI! Siis vaikka edellinen oli Agrologi niin ei kai seuraavankin pidä loppua logiin? Ja se ei kyllä mikään hippokaan ole! Se on prinsessa Heinäsirkka ;) Niin Larilla varsoi 12.4. illalla. Varsa pääsi eilen ensimmäistä kertaa ulos juoksemaan. Pikkusen jalat on vielä vähän huterat ja menee helposti ristiin ja sekasin askelissa. :) Tänään oli vähän rohkeampi ja uskalsi mennä vähän kauemmaksi Larillan kyljestä. Ja oli muutenkin paljon varmempi jalkojensakin kanssa ja teki pieniä pukkeja yleisölle mutta suuria varsalle. ♥

Ja päätin pitää tänään vapaata ratsastamisesta. Siellä on kylmä ja inhottava tuuli ja muutenkin harmaata. Muutama pisarakin tuli taivaalta. Ja Ekuli on muutenkin kengityspajalla sovittamassa kesäkenkiä. :) Kuin myös se toinen vaihtoehto ratsu  Hoikka. Olisi kyllä varmaan tullut jotain kirjoitettavaakin jos olisin sen kanssa lähtenyt yksin raviradan keskelle ratsastamaan. Voin nähdä sieluni silmin kuinka kuulen pahaenteisen äänen putputputput lähestyvän takaa ja kuinka Hoikka jännittää jokaisen lihassolunsa valmiiksi räjähtävään lähtöön jossa itse jään istumaan maahan ja katsomaan kuinka ratsuni saa ravurinkin sekoamaan ja kohta juoksisinkin raivostunutta raviäijjää pakoon ravirataa ympäri. No ehkei siinä niin kävisi mutten nyt kyllä lähde ottamaan siitä selvää. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi toki :)
Valitse [Nimi/URL-osoite] niin voit jättää kommentin omalla nimelläsi.